– Monet hakijat ottivat esille omien alojensa rakenteellisia seikkoja, joista voidaan mainita työmahdollisuudet, oikeudenmukaiset työehdot, representaatio, taiteellinen itsenäisyys, tiedonvaihto ja kulttuuriorganisaatioiden kestävä kehitys. Tämä antoi hakukierrokselle vahvan ammatillisen ja sosiaalisen ulottuvuuden, sanoo asiantuntijaryhmän puheenjohtaja Denisas Kolomyckis.
– Toinen suuntaus oli osallistamisen käsittely menetelmänä. Huomiota kohdistettiin myös syrjäseutuihin, ja useat verkostot pitivät periferiaa pikemmin hedelmällisenä lähtökohtana kuin haittana, hän jatkaa.
Monet verkostohakemukset liittyivät tuttuun tapaan festivaaleihin, konferensseihin, esittelytilaisuuksiin ja muihin jo olemassa oleviin tapahtumiin. Denisas Kolomyckisin mukaan tällaiset tapahtumat voivat olla arvokkaita kohtaamispaikkoja ja tehokas tapa tuoda ammattilaisia yhteen.
– Pohdimme kuitenkin arvioinnissa toistuvasti sitä, oliko hakemuksen tarkoituksena todella ammatillisen verkoston rakentaminen, vai oliko kyseessä lähinnä tuen hakeminen tapahtumalle, tuotannolle tai olemassa olevalle ohjelmalle. Vahvimmat ehdotukset osoittivat, mitä tapaamisten välillä tapahtuisi: miten kumppanit tekisivät yhteistyötä, mitä he oppisivat toisiltaan ja mitä rahoituskauden päätyttyä jäisi jäljelle. Verkoston onnistumista ei pidä arvioida tapahtuman osallistujamäärän vaan tapahtuman pohjalta syntyvien ammatillisten suhteiden ja yhteisten toimien perusteella, Kolomyckis tiivistää.
Laaja verkostokirjo edustettuna
Hakemukset kattoivat laajan kirjon eri aloja, joista voidaan mainita musiikki monine genreineen, kuvataide, tanssi, teatteri, kulttuuriperintö, keramiikka, elokuva ja media sekä monitieteinen työ.
– Ohjelmassa on tilaa sekä vakiintuneille että uusille verkostoille. Olemassa oleva verkosto voi tarjota kokemusta, kontakteja ja realistisen käsityksen siitä, mitä yhteistyö vaatii. Samalla on tärkeää, ettei lyhytkestoinen verkostotuki jää vain lisärahoitukseksi, joka käytetään organisaation varsinaisen toiminnan tai vakiintuneen vuotuisen tapahtuman toteuttamiseen. Hakemuksessa tulisi osoittaa, millaista uutta yhteistyötä rahoitus mahdollistaa. Ensimmäistä kertaa hakevan verkoston ei toki tarvitse osoittaa pitkää yhteistyöhistoriaa. Sen on kuitenkin selitettävä, miksi juuri näiden kumppaneiden tulisi tehdä yhteistyötä ja mitä kukin niistä tuo suhteeseen, Denisas Kolomyckis toteaa.
Toisin kuin nimestä voisi päätellä, Pohjoismaiden ja Baltian maiden liikkuvuusohjelman hankkeiden ei tarvitse sisältää Pohjolan ja Baltian välistä yhteistyötä. Se on kuitenkin mahdollisuus, jota monet hakijat päättävät hyödyntää.
– Pohjoismais-balttilaisen hyödyn selkein mittari on se, onko alueellisuus yhteistyön kimmoke vai pelkkä nimilappu. Vahvimmat hakemukset osoittivat, että Pohjoismaiden ja Baltian kontekstien yhdistelmä tuotti oppimista ja lisäarvoa, jota mikään kumppani ei olisi pystynyt saavuttamaan omin päin, Kolomyckis sanoo.
Esimerkkejä tuetuista verkostoista
”Nordic Drag King Network herätti kiinnostuksemme, koska se täyttää aukon esittävän taiteen alalla. Drag king -artisteilla ei ole aina ollut samaa näkyvyyttä, samoja ammatillisen kehityksen mahdollisuuksia tai samanlaista pääsyä vakiintuneille esiintymispaikoille kuin muilla esittävillä taiteilijoilla. Ehdotuksessa otetaan huomioon se, että kyseessä on omanlaisensa taiteellisen työskentelyn muoto, joka edellyttää mahdollisuuksia tutkimiseen, vuorovaikutukseen, tekniseen kehitykseen ja ammatillisen tunnustuksen saamiseen. Hanke on tärkeä, koska se tukee taiteilijoita, joiden toiminta sijoittuu usein vakiintuneiden ammatillisten rakenteiden ulkopuolelle. Samalla hanke käsittelee toiminnan kehittämisedellytyksiä.”
”Helsinki International Artist Programme HIAPin Nordic-Baltic Residencies Network for At-Risk and Displaced Artists vastaa residenssiorganisaatioiden ja kulttuurilaitosten yhä akuutimpaan tarpeeseen ymmärtää, miten karkotettuja tai haavoittuvassa asemassa olevia taiteilijoita voidaan tukea. Verkosto tuo yhteen järjestöjä, joilla on käytännön kokemusta residenssitoiminnasta, vaikuttamistyöstä, taiteilijoiden tukemisesta ja ammatillisesta kehityksestä. Erityisen arvokas on karkotetuille taiteilijoille annettava rooli: he ovat osa taiteilijoiden ohjausryhmää ja saavat työstään palkkion. Tämä on esimerkki siitä, kuinka instituutioiden välinen yhteistyö voi parantaa olosuhteita, joissa taiteilijat voivat jatkaa ammatillista toimintaansa myös epävakaassa tilanteessa.”
”The Nordic-Baltic DIY Spaces Network korostaa riippumattoman ja itseorganisoituvan kulttuuri-infrastruktuurin merkitystä. Pienet, vaihtoehtoiset ja vapaaehtoisvoimin ylläpidetyt tilat tarjoavat usein tilaa kokeilulle ja taiteelliselle vapaudelle, jollaista on vaikea löytää suuremmista instituutioista. Tilojen yhdistäminen verkostoksi luo mahdollisuuden vaihtaa käytännön tietoa ja pohtia, miten tilat voisivat tukea toisiaan menettämättä itsenäisyyttään. Pidimme tätä erityisen tärkeänä, sillä kulttuurisektorin kriisinkestävyys ei ole kiinni vain suurista laitoksista. Se riippuu myös pienemmistä tiloista, joissa syntyy uusia taiteellisia yhteisöjä ja ilmaisumuotoja.”