”Taidetta verkossa” -keskustelusarjassamme on väistämättä puhuttava myös NFT:stä (Non Fungible Token).
Keskustelussa haastatellaan norjalaista Haavard Tveitoa, joka on perustanut Nifrost.artin – uuden pohjoismaisen NFT-taiteen digigallerian. Sen tarkoituksena on toteuttaa näyttelyitä, huutokauppoja sekä digitaalisia ja fyysisiä tapahtumia, joilla tuodaan pohjoismaisten NFT-taiteilijoiden töitä kansainvälisen yleisön ulottuville. Tapaamme lisäksi nuoren suomalaistaiteilijan Erwin Laihon, joka on muotoilun, taiteen ja kuvanveiston lisäksi keskittynyt NFT:hen ja sen perustana olevaan kryptotekniikkaan ympäristön, kulutuksen ja ilmastonmuutoksen näkökulmasta.
NFT on digitaalinen visuaalinen objekti tai taideteos, jolla on oma visuaalinen arvonsa, mutta se on myös myytävissä ja ostettavissa siinä missä muukin taide. NFT voidaan suomentaa ”ei-vaihdettavaksi rahakkeeksi”.
Samoin kuin tunnettu maalaus on olemassa sekä kankaalla että tuhansissa julisteissa, NFT-kohteet ovat olemassa sekä alkuperäistiedostoina että nettikopioina. Kryptotalouden tekniikan avulla on mahdollista yksilöidä tämä ainoa oikea ”alkuperäiskappale”, ja niillä käydyssä kaupassa on tahkottu ennätyksiä viime kuukausina.
NFT on tarina ihmisen psykologiasta ja siitä, miten tekniikka muuttaa ympärillämme olevien asioiden arvostusta sekä suhdettamme kulttuurin omistamiseen fyysisessä ja digimaailmassa. NFT:n perustana oleva tekniikka tarjoaa suuria mahdollisuuksia ja voi mullistaa arkemme. Samalla sitä on alettu pitää suurena ympäristöhaasteena, koska se nielee koko ajan enemmän energiaa. Keskustelussa pyrimme selventämään käsitteitä sekä taiteen roolia tekniikan, konseptin ja kaupankäynnin välimaastossa.
Nifrostin Haavard Tveitoa ja Erwin Laihoa haastattelee Kasper Strömman, joka puhuu itsestään pilke silmässä ”vuoden graafikkona 2013”. Strömman on itsekin ollut kiinnostunut NTF:stä, ja hän ilmoitti hiljattain mediassa tulevansa alan markkinoille: vuoden graafikko -titteli on myynnissä NTF:nä.