Tukea sai 37 hanketta, joiden joukossa on useita pieniä hankkeita ja muutama isompi projekti. Hakemuksia saatiin 229, joten myöntöprosentti oli 16. Haettuun summaan nähden myöntöprosentti oli 15, koska haetuista noin 7,9 miljoonasta eurosta myönnettiin lähes 1,2 miljoonaa.
Taide yhteiskunnan peilinä
Gunnar Karel Másson näkee pohjoismaisella taide- ja kulttuurikentällä selkeitä tendenssejä.
– Ilmastokysymyksen ja kestävän kehityksen lisäksi hakemuksissa toistuvat queer-aiheet, seksuaalinen identiteetti, osallistaminen sekä turvallisten tilojen luominen. Niihin keskittymisessä pitää kuitenkin välttää väkinäisyyttä. Hankkeella voi olla yhteiskunnallisesti merkityksellinen teema, mutta hankkeen pitää olla myös taiteellisesti vahva, tinkimätön ja laadukas, hän sanoo.
Hakemukset heijastelevat myös sitä, että taidetta halutaan tehdä sen omilla ehdoilla.
– Saamme yhä myös hakemuksia, joissa on kyse yksinkertaisesti taiteen tekemisestä tai joissa halutaan käynnistää tutkimusta, Gunnar Karel Másson toteaa.
Kaksi vuotuista hakukierrosta
Kulttuuri- ja taideohjelma tukee pohjoismaista yhteistyötä taiteen ja kulttuurin alalla. Tukea voi hakea hankkeelle, jolla on taiteellista tai kulttuurista arvoa ja joka edistää Pohjoismaiden monimuotoisuutta ja kestävää kehitystä.
Suuren hakemusmäärän vuoksi hakijoille ei anneta yksilöllistä palautetta. Hakemuksen valmisteluvaiheessa voit kuitenkin olla yhteydessä tukiohjelman erityisasiantuntijaan. Tutustu ohjelmakriteereihin kulttuuri- ja taideohjelman verkkosivulla.
Kulttuuri- ja taideohjelmalla on kaksi vuotuista hakukierrosta. Seuraava kierros avautuu 12.8.2024, ja hakuaika päättyy 12.9.2024 klo 15.59 Suomen aikaa.