Tukea 14 residenssikeskukselle Pohjoismaissa ja Baltian maissa

Narva Artist Residencylle myönnettiin rahoitus residenssiin, jossa tutkitaan rajojen ja rajamaiden tematiikkaa. Kuva: NART

Selkeät yhteydet paikallisyhteisöön, laajat verkostot, vankka infrastruktuuri ja kehittyneet resurssit – tosin ei välttämättä taloudellisesti. Siinä muutama seikka, joita asiantuntijaryhmä painotti, kun Pohjoismaiden ja Baltian maiden kulttuurialan liikkuvuusohjelmasta myönnettiin tämänvuotiset residenssikeskusten tuet.

Asiantuntijaryhmä myönsi huhtikuun kokouksessaan 14 residenssikeskukselle yhteensä 538 000 euroa. Haettu summa oli 2,8 miljoonaa euroa, joten myöntöprosentiksi tuli 19.

– Tukea jaettiin temaattisesti suuntautuneille residensseille, eri paikkakuntien ja organisaatioiden välisille yhteistyöresidensseille, aihekohtaisille residensseille ja monitieteisille residenssikeskuksille. Pyrimme säilyttämään tasapainon suurten instituutioiden ja pienempien, itse kehitettyjen residenssialoitteiden välillä, sanoo asiantuntijaryhmän puheenjohtaja Mari-Liis Rebane.

– Arvioimme residenssikonseptin selkeyttä ja sitä, oliko hakijalla resursseja tai kokemusta residenssin järjestämiseen. Lisäksi arvioimme ateljeetilojen, majoituksen ja yleisen työympäristön laatua, yhteistyökumppaneiden ja rahoittajien vahvuutta ja monimuotoisuutta sekä kontakti- ja kumppaniverkoston vakiintuneisuutta. Tärkeää oli myös se, että residenssikeskus takaa osallistujille oikeudenmukaisen korvauksen sekä mielekkäät mahdollisuudet ammatilliseen kehittymiseen, Rebane jatkaa.

Paikalliset ja digitaaliset kontaktit tärkeitä

Hakemusten arvioinnissa katsottiin eduksi yhteydet paikallisyhteisöön, yleisöön tai kulttuurikenttään, jotka kaikki osaltaan mahdollistavat rajat ylittävän yhteistyön ja näkyvyyden. Mari-Liis Rebane huomauttaa, että tärkeää on myös verkossa toteutettava, ulkopuolisille suunnattu toiminta.

– Suosittelemme hakijoille vahvaa läsnäoloa sosiaalisessa mediassa, koska silloin oma aktiivisuus käy ilmi paitsi hakemuksesta myös hakijan julkisesta profiilista. Viestintäpanostukset ovat tärkeä osatekijä, jota painotamme vahvasti. Sillä on merkitystä, miten tulokset dokumentoidaan ja miten niitä jaetaan ja viestitään laajemmalle yleisölle, hän sanoo.

Asiantuntijaryhmä suosittelee myös, että hakijat harkitsevat budjettia tehdessään huolellisesti hallintokulujen, majoituskustannusten ja taiteilijoiden palkkioiden välistä tasapainoa.

– Hakijan selkeänä prioriteettina tulisi olla taiteilijoiden tarpeet, mahdollisuudet ja hyvinvointi, Rebane korostaa.

Esimerkkejä tuetuista residensseistä

Bridges in Depth on uusi pohjoismainen residenssiohjelma, jota ylläpitää HAUT. Ohjelmaan otetaan kahden seuraavan vuoden (2027–2028) aikana kaksi pohjoismaista taiteilijaa per kausi. He osallistuvat Kööpenhaminassa neljän viikon residenssijaksolle, jolla keskitytään taiteelliseen tutkimukseen ateljee- ja kirjastoympäristössä.

Titanik A.i.R + M-Cult: Residing Non-linear Technologies – Sonic Worldings on Arten ja M-Cultin vuonna 2027 järjestämä pohjoismais-balttilainen residenssiohjelma taiteilijoille, jotka työskentelevät äänen ja teknologiapohjaisten ilmaisumuotojen parissa. Ohjelma toteutetaan Turussa ja Helsingissä, ja sen tavoitteena on lujittaa organisaatioiden sekä Pohjoismaiden ja Baltian maiden taidekentän välisiä yhteyksiä.

Narva Art Residency kutsuu viisi pohjoismaista ja balttilaista taiteilijaa Narvaan tutkimaan rajojen ja rajamaiden tematiikkaa. Rajan geopoliittinen todellisuus muunnetaan viiden aistin avulla moniaistiseksi kokemukseksi, joka syventää ymmärrystä, lisää tietoisuutta ja tarjoaa uusia näkökulmia ylittäen siten nykyiset stereotypiat.

Katso kaikki tällä hakukierroksella tuetut taiteilijaresidenssit.

Evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, jolloin ne tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivuillemme ja auttavat meitä ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osiot ovat mielenkiintoisimpia ja hyödyllisimpiä.

Tekniset evästeet

Nämä ovat välttämättömiä evästeitä jotta verkkosivut toimivat.

Analytiikkaevästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä seuraavista palveluista: Google Analytics, Microsoft Clarity, Meta ja TikTok. Google Analytics on verkon laajimmalle levinnein ja luotetuin seurantaohjelma. Se auttaa meitä ymmärtämään, miten käytät sivustoa ja miten voisimme parantaa käyttökokemustasi. Evästeet jäljittävät tietoa siitä, kuinka kauan olet sivustolla ja millä sivuilla käyt, jotta voimme jatkossakin tuottaa kiinnostavaa sisältöä. Meta-pikselin ja TikTok-pikselin avulla voimme kohdistaa markkinointia sinulle Metan kanavissa ja TikTokissa sen perusteella, millä sivuilla olet vieraillut verkkosivustollamme. Microsoft Clarity auttaa meitä ymmärtämään, miten navigoit yksittäisillä sivuilla.