Tässä kuussa meillä on ilo esitellä Afrang Nordlöf Malekianin performanssi ja näyttely nimeltä Keeping up with the Iranians.
Pian Iranin vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen maan uusi johtaja ajatollah Khomeini julisti musiikin pannaan ja vertasi sitä oopiumiin. Se sai monet artistit lähtemään Los Angelesiin, jossa he etsivät uusia keinoja elättää itsensä ja jatkaa taiteilijanuraa maanpaossa ilman hallinnolta aiemmin saatua tukea. He päätyivät usein levyttämään ja esittämään dāmbuli dimbol -genren musiikkia, jota ihmisillä oli tapana tanssia mehmooni-juhlissa (jonkun kotona järjestetyissä illallis-, tanssi- ja muissa kutsuvierasjuhlissa). Kyse on tanssiin, musiikkiin ja ilonpitoon keskittyvästä pakolaiskulttuurista, jota älyköt, marxilaiset, islamistit ja länsimaalaiset ovat pitkään haukkuneet epäpoliittiseksi ja myrkylliseksi taidemuodoksi. Laittoman äänitejakelun kautta se on kuitenkin löytänyt tiensä takaisin Iraniin ja noussut kotiympyröissä osaksi valtavirtakulttuuria. Sorto on tehnyt musiikista salaisen yhteisöllisyyden ja vapauden symbolin, joka siivittää omia unelmia.
Performanssi ja näyttely Keeping Up with the Iranians kumpuaa tästä musiikkiperinnöstä ja rekonstruoi mehmooni-juhlan, jonka tähtinä ovat maailmankuulut laulajat Setareh ja Poupak, listaykköseksi noussut pianisti Fereshteh sekä arvostettu koreografi Dancing Dina, joka vierailee Los Angelesista saakka. Nämä neljä diivaa kohentavat ensimmäisellä Helsingin-vierailullaan farsin taitoasi jumppatunnilla ja vievät opastetulle kierrokselle Teheranin kätkettyihin musiikkiliikkeisiin ja aina Enkelten kaupunkiin asti. Kaiken tämän keskellä herää kysymys: A girl can leave Iran, but can Iran leave a girl the fuck alone? Tule mukaan, ota vähän kakkua I Have a Heart, I Have a Stomach -paperilautaselle ja laula ja tanssi dāmbuli dimbol -laulujen tahtiin. Ne vetoavat ihmisen epätodennäköisimpiin ja mahdottomimpiin unelmiin ja pyytävät päästämään ne valloilleen tanssilattialla.
Esityksen luoja ja tuottaja: Afrang Nordlöf Malekian
Esiintyjät: Mia Herman, Sepideh Khodarahmi, Afrang Nordlöf Malekian, Edwin Safari
Graafinen suunnittelu: Johnny Chang, Agga Stage
Julistekuvaaja: Jean-Baptiste Béranger
Erityiskiitokset: Edwin Safari, Nour Helou, Cristian Quinteros Soto, Theresa Traore Dahlberg, Annika Bergvik-Forsander, Moa West ja Fredrik Lundin.
—
Nordic Culture Club on kohtaamispaikka, joka on tarkoitettu pohjoismaisille ja kansainvälisille kulttuuritoimijoille ja -harrastajille. Luvassa on uniikkeja kokeellisia ja monitaiteisia elämyksiä, joissa yhdistyvät tanssi, musiikki, performanssi, vuorovaikutteiset elämykset, monologit, muotinäytökset, drag, visailut, installaatiot ja videoteokset vain muutamia mainitaksemme.