Kirjailijakeskustelu: Näin syntyy sarjakuvaromaani – Anneli Furmark ja Elias Ericson

Sarjakuvataiteilijat Anneli Furmark ja Elias Ericson kohtaavat sukupolvirajat ylittävässä keskustelussa, joka käsittelee sarjakuvaromaanien tekoa. Näiden kahden taiteilijan tuotantoa yhdistävät samat aiheet, kuten ystävyys, rakkaus ja ulkopuolisuuden tunne. Furmarkin ja Ericsonin uusien romaanien henkilökuvaus on lämpimän humoristista ja tummasävyistä. Moderaattorina toimii Lina Bonde.

 

Luulajassa vuonna 1962 syntynyt Anneli Furmark on Ruotsin arvostetuimpia sarjakuvapiirtäjiä. Hän julkaisi esikoisteoksensa vuonna 2002 ja on sittemmin tehnyt puolisen tusinaa sarjakuva-albumia, joista kolme on palkittu parhaalle ruotsalaiselle sarjakuva-albumille myönnettävällä Urhunden-palkinnolla. Hänen sarjakuvaromaanejaan on käännetty ranskaksi ja englanniksi. Anneli Furmark on valmistunut Uumajan yliopiston taidekorkeakoulusta, jossa hän työskentelee myös opettajana. Syksyllä 2020 häneltä ilmestyi Galagon kustantama albumi Gå med mig till hörnet.

Vuonna 1994 syntynyt Elias Stjärne Ericson on Tukholmassa varttunut sarjakuvapiirtäjä. Hän käsittelee sarjakuvissaan usein LGBTI- ja mielenterveysaiheita. Hänen esikoisteoksensa Åror ilmestyi kesällä 2013 ja toinen sarjakuvaromaani Diana & Charlie huhtikuussa 2021. Elias Ericson piirtää säännöllisesti Galago-lehteen.

Yhteistyökumppani: Galago-kustantamo

 

Tulevat tapahtumat

Kaikki tapahtumat
Evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, jolloin ne tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivuillemme ja auttavat meitä ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osiot ovat mielenkiintoisimpia ja hyödyllisimpiä.

Tekniset evästeet

Nämä ovat välttämättömiä evästeitä jotta verkkosivut toimivat.

Analytiikkaevästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä seuraavista palveluista: Microsoft Clarity, Facebook ja Google Analytics. Google Analytics on verkon laajimmalle levinnein ja luotetuin seurantaohjelma. Se auttaa meitä ymmärtämään, miten käytät sivustoa ja miten voisimme parantaa käyttökokemustasi. Evästeet jäljittävät tietoa siitä, kuinka kauan olet sivustolla ja millä sivuilla käyt, jotta voimme jatkossakin tuottaa kiinnostavaa sisältöä. Facebook-pikselin avulla voimme kohdistaa markkinointia sinulle Facebookissa sen perusteella, millä sivuilla olet vieraillut verkkosivustollamme. Microsoft Clarity auttaa meitä ymmärtämään, miten navigoit yksittäisillä sivuilla.