Artist Talk: Ida Therén (SE)

""

Tervetuloa taiteilijakeskusteluun, jossa Ida Therén (SE) kertoo työskentelymenetelmistään ja residenssiprojektinsa kehityksestä. Vapaa pääsy. 

Residenssi B28:ssa kirjailija Ida Therén jatkaa kirjansa työstämistä, residenssijakson aikana muodostuneiden verkostojen myötä syntyneistä ideoista ja inspiraatiosta ammentaen. Residenssijakson tavoite on yhteyksien luominen – esimerkiksi käännöksiä, vierailuja ja muuta yhteistyötä ajatellen – pohjoismaisessa kontekstissa. 

Ida Therénin toinen romaani “Det osynliga templet – en vision om Hilma af Klint” julkaistiin maaliskuussa 2025. Romaanissa seurataan Hilma af Klintin elämää 1920-luvun Lontoossa muutaman päivän ajan. Kirja on suunnitellun trilogian ensimmäinen osa. Hilma ja hänen lähipiirinsä naiset olivat syvästi uskovia kristittyjä, ja heitä kiinnosti teosofia sekä myöhemmin antroposofia. He olivat usein aktiivisia kulttuurielämässä, sekä, jossain määrin, julkisessa keskustelussa. He paneutuivat aikaisessa vaiheessa esimerkiksi vegetarianismia, naispappeutta, homoseksuaalisia suhteita sekä naistaiteilijoiden oikeuksia ja mahdollisuuksia yhteiskunnassa koskeviin kysymyksiin. 

Tässä sarjassa Therén pyrkii kuvaamaan vuosisadan vaihteen elämää, sekä Tukholmassa yleensä että tiettyjen naisten näkökulmasta. Syvemmällä tasolla hän tutkii hyvyyteen pyrkimisen ja pahuuden tahattoman tukemisen välistä jännitettä. 

Therén haluaa kuvailla sitä, mitä tapahtuu kun ihminen uppoutuu hengellisyyteen liikaa ja kadottaa yhteyden maalliseen todellisuuteen. Therénin mukaan monet tarvitsevat nykyaikanakin tämän muistutuksen. Teoksen työnimi on “Ljus och kärlek”. Tämä on viittaus New Agen edelleen ajankohtaiseen mantraan ja hengelliseen etsintään, joka usein jättää todellisuuden huomioimatta ja saattaa siksi alkaa omaksumaan fasistisia piirteitä. 


Pohjoismaiselle kulttuuripisteelle on myönnetty Ekokompassi. Pyrimme pienempään hiilijalanjälkeen ja matkustamme harkitusti. Käytäthän julkista liikennettä, kun käyt meillä – tehdään yhdessä kulttuurielämästä vihreämpää!

Pohjoismainen kulttuuripiste pyrkii järjestämään esteettömiä tapahtumia, joihin kaikki voivat osallistua. Löydät seuraavan linkin takaa tietoa tilojemme esteettömyydestä. Ilmoitathan meille etukäteen, jos sinulla on erityistarpeita esteettömyyteen liittyen. Teemme parhaamme niiden huomioimiseksi.

Tulevat tapahtumat

Kaikki tapahtumat
Evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, jolloin ne tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivuillemme ja auttavat meitä ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osiot ovat mielenkiintoisimpia ja hyödyllisimpiä.

Tekniset evästeet

Nämä ovat välttämättömiä evästeitä jotta verkkosivut toimivat.

Analytiikkaevästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä seuraavista palveluista: Google Analytics, Microsoft Clarity, Meta ja TikTok. Google Analytics on verkon laajimmalle levinnein ja luotetuin seurantaohjelma. Se auttaa meitä ymmärtämään, miten käytät sivustoa ja miten voisimme parantaa käyttökokemustasi. Evästeet jäljittävät tietoa siitä, kuinka kauan olet sivustolla ja millä sivuilla käyt, jotta voimme jatkossakin tuottaa kiinnostavaa sisältöä. Meta-pikselin ja TikTok-pikselin avulla voimme kohdistaa markkinointia sinulle Metan kanavissa ja TikTokissa sen perusteella, millä sivuilla olet vieraillut verkkosivustollamme. Microsoft Clarity auttaa meitä ymmärtämään, miten navigoit yksittäisillä sivuilla.