Osallistu kyselyyn kirjaston kehittämisestä
Osallistu kirjaston kehittämiseen vastaamalla nimettömään kyselyyn (linkki avautuu uuteen ikkunaan) verkossa tai paikan päällä kirjastossamme Kaisaniemessä. Kyselyssä haluamme kuulla erityisesti odotuksistasi ja toiveistasi fyysisestä kirjastosta.
Kysely on auki 6. lokakuuta asti.
Mitä tapahtuu remontin aikana?
Tarkoituksenamme on kehittää ja uudistaa pohjoismaista kirjastoa sekä luoda uusia mahdollisuuksia pohjoismaiselle kulttuurille ja kohtaamisille tiloissamme Kaisaniemessä.
Saat pitää kaikki lokakuussa lainatut ja uusitut kirjat koko remontin ajan. Lisäksi siistimme hyllyjämme ja annamme pois teoksia, joita ei ole lainattu pitkään aikaan. Tule siis tekemään löytöjä!
Vaikka kirjasto on remontin ajan suljettu, järjestämme tapahtumia edelleen sekä Suomenlinnan tiloissamme että muualla. Löydät ajantasaisen tapahtumakalenterimme kotisivuiltamme. Tiedotamme tulevista tapahtumista myös uutiskirjeissämme ja sosiaalisen median kanavissamme.
Haluamme lisäksi muistuttaa uudesta Cineast-striimauspalvelusta (linkki avautuu uuteen ikkunaan), jonka kautta voit katsoa pohjoismaisia elokuvia pohjoismaisen kirjaston kortilla. Etkö ole vielä hankkinut korttia? Ei hätää – poikkea kirjastossamme, niin saat sen mukaasi saman tien!