Lars Amund Vaage (Norja) ja Sebastian Johans (Ahvenanmaa) ovat molemmat ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi 2021. Tässä striimissä heitä haastattelee suomalainen toimittaja Marit Lindqvist.
Lars Amund Vaagella on takanaan pitkä ja monipuolinen kirjailijanura: vuonna 1979 ilmestyneen esikoisteoksensa jälkeen hän on kirjoittanut novelleja, runoja, lastenkirjoja, esseistiikkaa ja romaaneja. Det uferdige huset -kirjaa (”Keskeneräinen talo”, suomentamaton) lukiessa tuntuu kuin Vaage olisi päättänyt valaa yhteen monia taitojaan ja kokemuksiaan – sekä kirjallisuudesta että elämästä. Tästä näkökulmasta Det uferdige huset vaikuttaa lähes ylevöittävältä käänteeltä Vaagen tuotannossa. ”Ylevöittävältä”, koska teos on yksi Vaagen hienoimmista julkaisuista, ja ”käänteeltä”, koska romaanista versoo kerrassaan verraton teos, jossa on tälläkin kertaa selvästi mukana kirjailijalle niin tunnusomainen tarkkanäköisyys ja monia Vaagen tuttuja perusaiheita.
—
Ahvenanmaahan vaikutti vahvasti 1900-luvun vaihteen maastamuutto. Tuon ajan suurissa lapsiperheissä kaikki eivät mitenkään pystyneet tulemaan toimeen maan ja meren antimilla. Amerikka oli haavemaa, ja tie länteen edusti köyhille houkutusta ja toivoa. Luvassa oli kuitenkin kovaa työtä. Monet onnistuivat ja juurtuivat Atlantin toiselle puolen; toiset taas palasivat tyhjin käsin tai mukanaan tuntuvasti pääomaa, joka takasi turvallisen tulevaisuuden. Siirtolaisuus rakensi siltoja kahden mantereen välille.
Siirtolaiskirjallisuus on usein luonteeltaan eeppistä, mistä ovat mestarinäytteinä Vilhelm Mobergin valtavat siirtolaisromaanit. Sebastian Johans käyttää esikoisromaanissaan Broarna (”Sillat”, suomentamaton) impressionistisempaa ja rapsodisempaa tyyliä, jolle ovat tunnusomaisia lyhyet ja tiivistunnelmaiset luvut. Yhteisön sijasta huomio on kohdistettu yksilöihin.
