Suhde pohjoismaisuuteen vahvasti esillä nuorten Volt-hankkeissa

Mapping the Nordic Through Play on yksi tämänvuotisella hakukierroksella tuetuista Volt-hankkeista. Kuva: Morota Staaf

Muutos ja suhde pohjoismaisuuteen olivat vahvoja teemoja, kun nuorten kulttuuri- ja kieliohjelma Voltin asiantuntijaryhmä päätti kevään apurahoista. Viidelle lasten ja nuorten hankkeelle myönnettiin yhteensä 107 000 euroa.

– Hakemuksissa käsiteltiin muun muassa maahanmuuttoa Pohjolaan, nuorten kotoutumista pohjoismaisiin ympäristöihin ja sitä, miten vastaanottavaisia pohjoismaiset ympäristöt ovat muille kulttuureille, sanoo asiantuntijaryhmän puheenjohtaja Randi Samsonsen.

Samsonsen toteaa, että vuoden ensimmäinen Volt-hakukierros poiki paljon teatteriin ja musiikkiin liittyviä hakemuksia. Kielteisen päätöksen saaneiden kannattaakin muistaa, että Voltilla on tänä vuonna kaksi hakukierrosta. Parannettuja ja täysin uusia hakemuksia voi jättää taas 10. elokuuta alkaen.

– Haluamme mahdollistaa tasaisen ja ennustettavan hakurytmin ja tasoittaa siten tietä mahdollisimman monille hyville hakemuksille, Samsonsen sanoo. Samalla hän lähettää terveiset hankkeille, jotka jäivät tällä kierroksella ilman tukea:

– Älkää lähettäkö samaa hakemusta toistamiseen, vaan lukekaa ohjeet uudelleen ja pohtikaa, miten hakemusta voisi terävöittää.

Katso kaikki tällä hakukierroksella tuetut hankkeet